Varaa Rasituskoe

Poikkeuksellisesti emme voi ottaa vastaanotolle potilaita jotka ovat:
-Olleet ulkomaanmatkalla viimeisen kahden viikon aikana.
-Ovat kuumeessa
-Sairastavat parhaillaan hengitystieoireita

Aika voidaan varata kun olette terveenä ja matkasta on kulunut yli 2 viikkoa.

Onnistuneesta varauksesta teille tulee sähköpostilla varausvahvistus sekä vastaanottoa edeltävänä päivänä tekstiviesti. Mikäli ei tule, varmistakaa varauksen onnistuminen puhelimitse 08 333 440.

Rasituskoe on perustutkimus, jolla saadaan arvokasta tietoa sydämestä. Kokeessa poljet kuntopyörällä vastuksen kasvaessa tasaista vauhtia ja kerrot voinnistasi kardiologille. Samalla seurataan sydämesi sähköistä toimintaa ja mitataan verenpainetta. Tutkimusta varten sinun on hyvä ottaa mukaan jokin mukava vaatetus, esimerkiksi verryttelyhousut ja kävelykengät. Tutkimukseen sisältyy vastaanottokäynti, sitä ei tarvitse varata erikseen.

Hinta on itse maksavalle asiakkaalle ja sen lisäksi veloitetaan vastaanottokäynti. Kela-korttia esittämällä korvaus vähennetään maksun yhteydessä. Mikäli Teillä on tutkimukseen lähete, laskutamme lähettävää yksikköä.

Rovaniemen Sydänkeskus

Rovaniemen Sydänkeskus on pohjoissuomalaisten kardiologien perustama sydäntauteihin erikoistunut lääkärikeskus.

Kartoitamme sydäntauteja, ohjaamme niiden hoidossa ja opastamme sydänsairaiden kuntoutuksessa.

Saat asiantuntijoiltamme ajanmukaiset sydämen ultraääni-, rasitus-, sydänfilmi- ja vuorokausinauhoitustutkimukset sekä niiden perusteella tehtävät hoitolinjaukset.

Puhelin 016 252 880
Verkkosivu
Sähköposti
Aukioloajat Ajanvarauksella
Osoite
Hallituskatu 20 A, A-1
96100 Rovaniemi
Käynti sisäpihan puolelta